Black coffee

Loikoilen sängylläni läppäri (nimeltään Onni) sylissäni, hörpin kahvia josta tuli hippusen liian vahvaa, ja katselen ulos ikkunasta. Auringonpaiste on poissa, ja lunta tupruttaa taivaan täydeltä. Talvi ei näytä kovinkaan helpolla luovuttavan kiusaamistani.

Viimeiset pari viikkoa on ollut ihan hulvattoman hauskoja. Se perussetti. Kivoja ihmisiä, hyviä avautumisia, pieniä hiprakoita ja vahvempiakin humalatiloja. Päivinä, jolloin en jää kämpän, sängyn ja sohvan vangiksi, Kouvolassakin on ihan mukavaa!

Tämä on yksi niitä päiviä. Kuten eilinenkin. Aamulla tunnen oloni niin tuhannen väsyneeksi, että pelkkä ajatuskin kouluun suuntaamisesta, saa minut sulkemaan oveni tiukemmin ja vetämään peiton pääni yli. Pian palaan makoisaan unimaahan. Noin klo 10 jälkeen herään karuun todellisuuteen. En mennyt kouluun! Ansaittu vapaapäivä, ajattelen hetken päästä. Päivä omistetaan siis rästihommille, kodinhengettärenä leikkimiselle ja hyvälle musiikille. Mutta kuinka käykään, teen kaikkea aivan muuta kuin kouluhommia, (tähän väliin on hyvä ilmoittaa, että perjantaihin mennessä kaiken on oltava valmista, tai jää luokalleen) ja ajattelen että kyllähän minä kerkeän huomennakin. Ihan oikeasti!

Aamuni fiilistelyjä on säestänyt mm. Counting Crows



I am covered in skin. No one gets to come in.

Aion tänään vielä fiilistellä horrostani. Lupaan herätä huomenna.

Tänään aion myös vielä unelmoida tulevasta kesästä, ja koitan punnita vaihtoehtoja jotka pyörivät päässäni. Kesä Kopsuolla, ruohoa leikaten, kalastaen ja täysin rentoutuen. Kesä Lahdessa, kaupungin puistoissa ja nurmikoilla lojuminen med kirjat, ystävät ja musiikki (okei, ja töitä paiskitaan sitten siinä sivussa). Kesä ulkomailla? Tämä haave käy piinaamassa ajatuksiani jo päivittäin, enkä kertakaikkiaan tiedä miten sulkisin sen enää pois. Suomen kesä on niin ihana, mutta sisimpäni huutaa nähdä maailmaa. Ehkä saan sekoitettua nuo kaikki ainekset jotenkin keskenään! Harmi vain että loma ei kestä kuin pari kuukautta.